Älytön? hallitus

Tänä syksynä teemoinamme ovat hallitustyön kehittäminen sekä tekoäly, joita Boardview-lehti 2/2018 valikoidusti käsittelee.

Risto Siilasmaan kirja Paranoidi optimisti on tuonut hallitustyön ja sen merkityksen laajalti myös julkiseen keskusteluun. Kirjaa arvioidessaan Arto Hiltunen toteaa, että kirjan arvo on myös siinä, että se varmasti lisää keskustelua yritysten hallitusten roolista ja toimintaperiaatteista: ”Monen yrityksen hallitukselle tekee hyvää käydä Siilasmaan teesit ja opit läpi oman työnsä kehittämiseksi.”

Hallituksen keskeinen tehtävä on ymmärtää toimintaympäristöä sekä päättää yhtiön strategiasta ja varmistaa strategisten tavoitteiden saavuttaminen. Hallituksen keskusteluilmapiirin tulisi olla avoin ja sallia kyseenalaistaminen. Hallitustyöskentelyä tulee jatkuvasti parantaa. Yrityksen hallituksen työskentelyä pitää voida arvioida ja sitä kautta kehittää edelleen. Ilman avoimuutta menneistä onnistumisista ja virheistä emme voi oppia. Tekoälykään ei auta siinä.

Tekoälystä Tero Ojanperä toteaa: ”Elämme tekoälyn suhteen samaa hetkeä kuin internetin suhteen vuonna 2000. Silloin hype oli kova, mutta oli vaikea ennustaa, millaista osaamista internetin hyödyntäminen tulevaisuudessa vaatii. Muutos oli silti valtava.”

Tekoälyä voi hyödyntää monella tasolla. Sen avulla voi kehittää yrityksen prosesseja, parantaa tuotteiden laatua tai jopa mullistaa koko liiketoimintamallin, josta yksi esimerkki ovat palveluna tarjottavat itseohjautuvat autot. Liiketoimintamallien uudistamiseen tekoälyn avulla vinkkejä tarjoaa myös Futuricen Tuomas Syrjänen artikkelissaan.

Global Network of Director Institutes (GNDI) julkaisi syyskuussa raporttinsa kansainvälisestä hallituskyselystä (Global Director Survey). Tutkimuksessa selvisi, että hallituksen jäsenet ympäri maailman jakavat yhteisiä huolia esimerkiksi teknologian kehitykseen liittyen. Tärkeimpänä teknologisena disruptorina oman organisaationsa kannalta vastaajat pitivät big dataa (63 % vastaajista) ja toiseksi tärkeimpänä tekoälyä (60 % vastaajista). Kuitenkin vain 28 prosenttia vastaajista käytti big dataa apuna päätöksenteossa.

Hallitusten jäsenet siis Suomessa ja ympäri maailmaa tiedostavat tekoälyn tuovan muutoksia. Osataanko strategiaa muokata, liiketoimintaa ketterästi kehittää ja johtoa oikein haastaa näissä kysymyksissä, onkin sitten toinen kysymys.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Tilaa ilmoitukset
Ilmoita kun
guest
4 Kommenttia
vanhimmat
uusimmat suosituin
Inline Feedbacks
View all comments
Bo Harald
Bo Harald
5 vuotta sitten

Tällä viikolla ilmeistyi komission REFIT painotuote jossa Timmermansin vastuulla horisontaalinen hanke nimeltään Real Time Economy. Vaikka tuottavuusloikka ja sisämarkkinakehitys ovat ne tärkeimmät tavoitteet tässä, niin se standardoitu ja verifiotu My- ja Big Data (vaikkapa 25 miljardia ostosriviä Suomessa…) mitä tässä syntyy on keskeinen pohja tekoälyn käytölle. Ja RTEssä meillä on jo globaali paalupaikka. AIssa vielä tekemistä – mutta yhdistämällä kokonaisuudeksi voi tapahtua ihmeitä…

Bo Harald
Bo Harald
5 vuotta sitten

Demystifiointikin olisi paikallaan. Ja silloin voisi aloittaa toisesta päästä. Kysyä itseltämme ja asiakkailta mitä dataa he haluavat lisää valmiiksi sellaisenaan (jota sitten tekoälyllä voi jalostaa ehdotukseksi) omiin elämäntilanteisiinsa – kotona ja töissä (uuden pakettiauton hankinta on yrittäjän elämäntilanne…). Yksikin lisä asiakkaan valtuutuksella haettu MyData voi tehdä ihmeitä. Kanta.fi on ehkä liian itsestäänselvä esimerkki.

Bo Harald
Bo Harald
5 vuotta sitten

Vielä voisi lisätä, että ratkaisevaa tekoälyn nopealle käyttöönotolle voi olla, että kansalaiset ymmärtävät että heillä on oikeus GDPR:n perusteella ja MyData.org tavoitteiden perusteella saada omaa datansa oikeaan paikkaan reaaliaikaisesti. Tästä voi syntyä kunnon imu, joka sitten toivon mukaan nykyistä laajemmin suorastaan pakottaa palveluntarjoajia hakemaan se tarvittava data ja jalostamaan sitä.

Bo Harald
Bo Harald
5 vuotta sitten

Onnistumme Brysselissä. EU:n REFIT agendalla lukee nyt Real Time Economy. Timmermansin vastuulla
https://ec.europa.eu/info/sites/info/files/refit-platform-opinions-v26november2018_en.pdf (sivu 40)