Tulevaisuuden menestyjiä ovat brändit

”Vahva brändi sekä kilpailukykyinen konsepti menestyvät myös taloudellisesti sekä tuottavat omistajilleen kaupallista lisäarvoa”, kirjoitan kirjassani Intohimona Brändit.

Yhtiöt kamppailevat parhaillaan suuren taloudellisen kriisin keskellä ja laativat lyhyen tähtäimen suunnitelmia selviytyäkseen tulevaisuuteen. Omakohtaisen kokemukseni mukaan, toimittuani yli 10 vuotta suurten ketjujen toimitusjohtajana sekä nykyään hallituksen puheenjohtajana tai jäsenenä useiden yritysten hallituksissa voin todeta, että brändit pärjäävät myös kriisitilanteissa paremmin sekä palautuvat nopeammin kriisin jälkeen.

Brändistrategian sekä vahvan kilpailuedun ja luottamuksen rakentaminen yrityksiin on juuri nyt mitä ajankohtaisin tarve sekä mahdollisuus.

Vahvalle brändille on ominaista, että se tuntee hyvin asiakkaansa sekä kehittää toimintaansa ja tuote- ja palvelukonseptiaan asiakaslähtöisesti. Vahva brändi toimii myös arvojensa mukaisesti. Brändit haluavat vaikuttaa ja myös pyrkivät vaikuttamaan yhä enemmän yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja asioihin, jotka koetaan merkityksellisinä.

Brändin tuottamaa lisäarvoa ei valitettavasti usein nähdä riittävän vahvana ja merkityksellisenä meillä Suomessa, vaikka brändiyhtiöt tutkimustenkin mukaan harjoittavat pääsääntöisesti kannattavaa liiketoimintaa sekä tuottavat arvonnousua omistajilleen.

Brändit globaalissa maailmassa

”Olemme kansainvälisessä kilpailussa, vaikka päättäisimme keskittää liiketoimintamme vain Suomeen. Kansainvälinen kilpailu on kaikkialla, ja kansainvälisessä kilpailussa pärjäävät brändiyritykset, joilla on kilpailuetu”, totean kirjassani.

Brändin merkitys on kasvanut elintärkeäksi kansainvälistyvässä maailmassa. Meidän kaikkien täällä Suomessakin tulisi ymmärtää, mitä brändi tarkoittaa yritykselle. Vasta sen merkityksen ymmärtäminen mahdollistaa menestyvän brändin rakentamisen.

Olen listannut oman kokemukseni pohjalta 10 kansainvälisesti menestyneen brändin ominaisuutta:

  1. Erottuu selkeästi kilpailijoista (tarkoitus – purpose)
  2. Tuottaa positiivista lisäarvoa kuluttajalle (vahva asiakaskokemus)
  3. Vahva kokonaiskonsepti (tuote, palvelu)
  4. Edustaa proaktiivisuutta (tuottaa elämyksiä)
  5. Vahva kaupallinen lisäarvo (pärjää taantumassakin)
  6. Konsepti on helposti brändättävissä
  7. Markkinoi tehokkaasti
  8. Kehittää toimintaansa jatkuvasti
  9. On dynaaminen ja trendikäs
  10. Kansainvälinen toiminta (on monistettavissa)

Brändit ja arvomaailma

Merkityksellisyys, yritystarinat ja arvot ovat tulevaisuudessa yhä tärkeämpiä asioita kuluttajalle. Vahvat ja aidot tarinat ovatkin avainroolissa yrityksen brändistrategiaa laadittaessa.

Brändi ymmärretään Suomessa valitettavasti aivan liian usein markkinointina tai visuaalisena toteutuksena. Todellisuudessa kysymys on erittäin strategisesta asiasta, jossa määritellään ennen kaikkea yrityksen kilpailuetu.

Vastuullisuus sekä pitkäaikainen menestyminen kulkevat käsi kädessä. Tulevaisuuden voittajabrändeillä on vahva arvopohja ja ne toimivat aidosti vastuullisesti. Yrityksen arvoja voivat olla esimerkiksi vastuullisuus, luotettavuus, asiakaslähtöisyys tai rehellisyys. Viestinnän rooli korostuu tulevaisuudessa yhä enemmän. Arvoilla on merkitystä vain silloin, kun ne jalkautuvat johdon toiminnasta lähtien käsittäen koko organisaation toiminnan.

Arvojen tulisi näkyä myös asiakkaille koko yrityksen samansuuntaisena ja yhtenäisenä kokonaisvaltaisena toimintana. Yrityksen arvomaailma määrittelee brändin asiakkaan suuntaan. Mitä yhtenäisemmin organisaation kaikki jäsenet tuntevat organisaation arvot, sitä yhtenäisemmäksi muodostuu koko yrityskulttuuri. Vahva yrityskulttuuri auttaa yritystä myös menestymään.

Vastuullisesti toimiva hallituksen puheenjohtaja valitsee hallitukseen ammattitaitoiset jäsenet sekä ohjaa hallitustyötä avoimen rehellisesti tavoitteena yrityksen menestys ja arvonnousu. Vastuullisesti toimiva hallitus saavuttaa asiakkaan sekä henkilöstön arvostuksen ja luottamuksen.

Brändit muuttavat maailmaa

Brändit tulevat pikkuhiljaa kaikkialle ja muuttavat maailmaa. Tulevaisuudessa asumme bränditaloissa, keskustelemme päivittäin brändien kanssa mobiilisti ja brändit ovat tärkeä osa elämäämme ja elämäntapaamme. Brändit ottavat myös kantaa maailman ilmiöihin, ympäristöön, kulutuskäyttäytymiseen ja niin edelleen. Brändin merkitys ymmärretään vähitellen myös niin sanotuissa kolmannen sektorin toimijoissa, kuten järjestöissä, liitoissa ynnä muissa organisaatioissa.

Menestyvä brändi perustuu luottamukseen, uskoon siihen, että brändi kykenee tuottamaan asiakkaalleen vahvan asiakaslupauksen ja asiakaskokemuksen. Luotettavan yritysbrändin takana ovat ihmiset. Hyvät ja ammattitaitoiset ihmiset kykenevät rakentamaan suuria ja menestyviä yrityksiä. Luotettava brändi on avain kansainväliseen menestykseen.

Tämä kirjoitus on kolmas osa Marina Vahtolan brändiaiheista blogikirjoitussarjaa. Lue myös ensimmäinen osa Brändi kuuluu jokaisen hallituksen pöydälle sekä toinen osa Tulevaisuuden johtajat ovat brändijohtajia.


Hallitusammattilainen Marina Vahtola toimii useiden yritysten sekä myös järjestöjen hallituksissa Suomessa sekä senior adviserina Ruotsissa kansainvälisissä kaupan alan ketjuissa. Hänellä on laaja kokemus pörssiyhtiöistä toimitusjohtajana, hallituksen jäsenenä ja yrityksen pörssiin viejänä. Hän on toiminut yli 25 vuotta suurten ketjuyritysten ylimmän johdon tehtävissä, joista yli 10 vuotta toimitusjohtajana. Hän on ollut muun muassa rakentamassa Bauhaus-ketjua Suomeen ja Viroon.

 

Tilaa ilmoitukset
Ilmoita kun
guest
0 Kommenttia
vanhimmat
uusimmat suosituin
Inline Feedbacks
View all comments