Julkiset hyvinvointimenot kasvoivat Euroopassa rajusti viime vuosisadan aikana. Tuolloin luotiin sellaiset verovaroin rahoitetut palvelut kuin päiväkodit, julkiset terveydenhoitopalvelut ja koulut.
Toinen reformisuunta oli tulonsiirtoihin perustuva sosiaalivakuutus – työttömyysturva, vanhempainrahat, sairaspäivärahat, työeläkkeet ja varhaiseläkkeet. Näille oli sosiaalinen tilaus toisen maailmansodan jälkeen, kun vasemmisto ja työväenliike vahvistuivat. Kommunismi haastoi kapitalismin tavalla, jota kylmän sodan jälkeen syntyneiden ikäpolvien on vaikeaa edes tänään tiedostaa. Siksi kapitalismista oli tehtävä inhimillinen ja niin tehtiinkin.
Pohjoismaisessa politiikassakin julkisesti rahoitettu hyvinvointi on itsestään selvästi kovaa poliittista valuuttaa, ja hyvästä syystä. Pohjoismaat ovat sekä vauraita että tasa-arvoisia ja tämä näkyy kansainvälisissä hyvinvoinnin indeksejä koskevissa vertailuissa.
Kaikkia hyvinvointimenoja arvioidaan nykyään kuitenkin paljon kriittisemmin kuin ennen ja kriittisyys tulee lähivuosikymmeninä vain kasvamaan. Tähän on kaksi erittäin hyvää syytä.
Talous- ja yhteiskuntatieteissä on aivan uudella tavalla opeteltu arvioimaan julkisten ”interventioiden” eli meno- ja toimenpideohjelmien vaikutusta hyvinvointiin.
Väestön ikääntyminen ja tieteellinen vallankumous
Toinen on väestön ikääntyminen, eli aktiiviväestön suhteellisen osuuden pieneneminen kaikissa vauraissa maissa. Koska ikääntyneet ”maksavat” julkistaloudelle enemmän kuin työikäiset, ikääntyminen vetää kaikkia Euroopan maiden ja myös vaikkapa Japanin julkistalouksia armottomasti punaisen puolelle. Koska julkinen raha muuttuu niukaksi, sen käyttämisessä on oltava paljon valikoivampi, niin että hyvinvointia todella syntyy eikä veroja ja sosiaaliturvamaksuja kerätä turhaan.
Toinen syy on viimeisten 25 vuoden aikana tapahtunut tieteellinen vallankumous. Talous- ja yhteiskuntatieteissä on aivan uudella tavalla opeteltu arvioimaan julkisten ”interventioiden” eli meno- ja toimenpideohjelmien vaikutusta hyvinvointiin. Tässä ovat olleet apuna niin rekistereihin perustuvat yksilöaineistot kuin ekonometristen menetelmien kehittyminenkin.
Tämä vallankumous tulee vielä Suomessa ja pohjoismaissakin näkymään tavalla, jota ei varmaan edes vielä pystytä ennakoimaan. Kun hyvinvointijärjestelmiämme 50 vuotta sitten rakennettiin, pidettiin itsestäänselvänä, että työtön tarvitsee työttömyysturvaa ja sairas sairaspäivärahaa kunnes työttömyys ja sairaus loppuvat. Työkyvytön tarvitsee työkyvyttömyyseläkkeen ja vanhemmat tarvitsevat äitiys- ja isyysrahaa jotta lasten saaminen olisi houkuttelevaa.
Liian naiivi hyvinvointipolitiikka
Kukaan ei ole suosittamassa hyvinvointijärjestelmien alasajoa, mutta nykyinen ekonometrinen tutkimus on armoton liian naiivia hyvinvointipolitiikkaa kohtaan. Julkinen raha otetaan vastaan, mutta sillä on myös käyttäytymisvaikutuksia. Hyvä työttömyysturva pidentää työttömyysjaksoja ja sairaspoissaoloilla on taipumus pidentyä. Jos ennenaikaisia eläkereittejä on, niitä käytetään.
Viimeaikainen tutkimus on vieläpä tuottanut tuloksia, jotka pakottavat sydämellisimmänkin hyvinvointivaltion ystävän miettimään kriittisesti julkisten menojen perusteluja. Norjalaisen taloustieteen nousevan supertähden Magne Mogstadin ja hänen kollegojensa tutkimus Norjan äitiyslomaetuuksista mullistaa käsityksiä. Heidän tutkimuksensa mukaan äitiysraha toki lisää äidin kotona lapsen kanssa viettämiä viikkoja. Se ei kuitenkaan vaikuta yhtään mihinkään muuhun, sen enempää lapsen myöhempään koulumenestykseen kuin vanhempien taloudelliseen asemaan, työssäkäyntiin tai perhesuhteisiin. Koska äitiysrahat kasautuvat hyvin toimeentuleville, tutkimusryhmä pitää niitä tulonjaollisesti kyseenalaisena hyvinvoinnin siirtona. Jos julkisesti tuettua äitiyslomaa ei olisi, perheet pärjäisivät ihan yhtä hyvin ja verotus voisi olla lievempää.
Vaikka en ole hevillä valmis luopumaan siitä käsityksestä, että pohjoismaiset perhevapaat tukevat syntyvyyttä ja hyvinvointia, tällaiset tutkimustulokset haastavat.
Sairauslomalla olo ei kohentanut terveyttä.
Keskustella pitää
Hieman samantapaisia, suomalaiseen poliittiseen korrektiuteen huonosti sopivia tuloksia on saatu varhaiseläkkeiden sairausvakuutuksen vaikutuksista USA:ssa ja Ruotsissa. Mogstad osoittaa USA:n aineistoilla, että varhaiseläkkeelle päässeen lapsilla on suurempi todennäköisyys päätyä varhaiseläkkeelle. Ruotsin valtiontilintarkastajien virasto tutkitutti puolestaan hiljattain pitkien sairauslomien vaikutuksia. Hieman yllättävästi kävi ilmi, että sairauslomalla olo ei kohentanut terveyttä. Itse asiassa kielteiset sairauslomapäätökset laskivat myöhempää todennäköisyyttä siirtyä työelämän ulkopuolelle, ilman, että hakijan terveys olisi kuitenkaan kärsinyt.
Sosiaaliturva vaikuttaa siis käyttäytymiseen ja – USA:n aineistojen nojalla – ehkä jopa lasten käyttäytymiseen. Modernin markkinatalouden kanssa pähkäilevässä Suomessa tällainen keskustelu leimataan herkästi ”syyllistämiseksi”, mutta keskustella ja tutkia pitää, näitäkin asioita. Julkisten varojen niukkuus tulee lähivuosikymmeninä olemaan sitä luokkaa, että julkisen vallan on tiedettävä, mitä julkisilla satsauksilla saadaan. Ja juuri meidän hyvinvointivaltion ystävien pitää kriittisesti testata ennakokäsityksiämme.
Juhana Vartiainen
