Monelle vaativaa työtä tekevälle kova kuormitus on turhankin arkipäiväistä. Usein juuri niitä kaikkein tärkeimpiä neuvotteluja ja ratkaisevia päätöksiä joutuu tekemään tilanteessa, jossa takana on tiukka työrupeama, stressiä ja liian lyhyitä yöunia. Harva on silloin parhaimmillaan.
Kovaakin työtahtia jaksaa projektiluonteisesti, kunhan jossakin vaiheessa on mahdollisuus myös levätä ja kerätä voimia. Olen itsekin oppinut palautumisen merkityksen kantapään kautta.
Hengähdyshetkiä olisi tärkeä löytää myös keskelle kiihkeintä työputkea. Monesti palaset loksahtavat vaikeissakin tilanteissa lopulta nopeimmin paikoilleen, kun asioihin malttaa ottaa hetkeksi etäisyyttä ja tekee jotain muuta.
Vesikin on sameaa, jos sitä koko ajan hämmentää, mutta jos pyörityksen rauhoittaa hetkeksi, näkymä kirkastuu kummasti.
Viimeiset viikot olen osallistunut intensiivisiin hallitusneuvotteluihin Säätytalolla. Päivät ovat pitkiä, ja ne vietetään pääosin paikallaan sisätiloissa, pienissä kokoushuoneissa. Öisin sentään ei nyt ole neuvoteltu, vaan on pyritty nukkumaan. Niinkään ei aina ole ollut, vaan neuvotteluita on perinteisesti käyty varsin vähäunisina ja väsyneinä.
Hallitusneuvotteluihin valmistautuessa pohdin, miten voisin osaltani varmistaa parhaan mahdollisen lopputuloksen haastavaksi tiedetyssä asetelmassa. Yhtenä ajatuksenani oli pyrkiä edes kerran viikossa irrottautumaan Säätytalon väännöistä jonkin politiikan ulkopuolisen tekemisen pariin. Yhtenä päivänä käytin lounastaukoni osallistumalla DIFin puheenjohtajapaneeliin ja pari viikkoa sitten suuntasin neuvottelupäivän päätteeksi kollegan kanssa perhokalastamaan. Pienetkin irtiotot auttavat kummasti, eikä neuvottelurupeama ole tuntunut kohtuuttoman raskaalta.
Saadakseni muuta ajateltavaa aloitin kuukausi sitten myös Harvardin yliopiston tarjoaman verkkokurssin, jota olen suorittanut junamatkoilla ja myöhäisillä iltakävelyillä. Valitsin kurssin, jonka sisältö olisi itseäni kiinnostava, mutta kuitenkin mahdollisimman kaukana päässäni pyörivistä politiikan sisällöistä. Kriteerit täytti johtamisen kurssi otsikolla ”Managing Happiness”. Harvard Business Schoolin ja Harvard Kennedy Schoolin professori Arthur Brooks keskustelee kurssilla muun muassa Dalai Laman kanssa siitä, miten onnellisuutta voi itse edistää ja johtaa.
Yksi kurssin keskeinen oppi on, että onnellisilla ihmisillä on elämässään tasapaino neljän keskeisen kategorian välillä: elämänarvojen, perheen, ystävien ja mielekkään työn.
Onnellisuuteen tarvitaan kaikkia näitä neljää ja nimenomaan tasapainoisesti. Yksi tai kaksikaan mainituista kategorioista ei siis riitä varmistamaan onnellista elämää.
Tähän onnellisuuden portfolion sisältöön yksilö voi vaikuttaa vain rajallisesti, sillä kokemusta onnellisuudesta nimittäin määrittää osaltaan myös tausta, perimä ja ympäröivät olosuhteet. Jokaisella kuitenkin on mahdollisuuksia kontrolloida onnellisuuttaan: omaa elämänfilosofiaa ja ymmärrystä maailmasta voi itse kukin jatkuvasti kehittää ja pyrkiä omilla valinnoillaan elämään arvojensa mukaista elämää. Lapsuuden perhettään kukaan ei voi valita, mutta ystävänsä voi. Myös työn mielekkyyteen voi pyrkiä vaikuttamaan: jos se ei nykyisessä työssä onnistu, niin kenties vaihtamalla työtä. Mielekäs työ on myös onnellisuuden neljästä rakennuspalikasta sellainen, johon hallitustyössä voidaan vaikuttaa.
Työn mielekkyys tarkoittaa paitsi sitä, että saa kokea ansaitsevansa menestystä, mutta ennen kaikkea sitä, että saa kokea voivansa olla muille ihmisille avuksi.
Suurinta onnellisuutta tuo rakkaus ja paremman elämän edistäminen myös muille ihmisille. Itsekeskeisyys sen sijaan vain ruokkii pahoinvointia.
Onnellisuuden teemaan on syytä kiinnittää huomiota etenkin organisaatioissa, jotka toivovat puhuttelevansa tämän päivän nuoria aikuisia. Viime vuonna julkaistu Nuorten hyvä elämä -tutkimus kartoitti alle kolmikymppisten suomalaisnuorten tulevaisuuden toiveita. Ensisijaisena tavoitteena nuorilla oli löytää rakkaus ja heti toisena oli mielekäs työ. Esimerkiksi rekrytoinneissa nuoret osaajat painottavat työpaikan valinnassa työn mielekkyyttä, työyhteisöä ja itselleen sopivia arvoja. Hallituksiinkin halutaan hyviä tyyppejä, ja hyvät tyypit osaavat edellyttää työltään mielekkyyttä.
Lopulta onnellisuus on myös tärkeä kasvun elementti. Onnelliset ihmiset ovat tutkimusten mukaan kovempia tekemään töitä ja tehokkaampia työssään.
Ehkäpä tämä onnellisuuden johtaminen sittenkin liittyy myös käynnissä oleviin hallitusneuvotteluihin mitä suurimmassa määrin.
