Tutkimusta ja teemoja

Yhdistyksen toiminnan syyslukukausi käynnistyi jo perinteisesti tutulla teemalla ”Hallitustyön Kehittäminen”. Syvyyttä tähän Q3:n vakioteemaan toi erityisesti DIFin yhdessä instituutiosijoittajien Solidiumin, Ilmarisen, Varman ja Elon mahdollistama ja Nordic Institute of Business & Society (NIBS) -ajatushautomon toteuttama Hallitustyötutkimus 2019. Tutkimus on ensimmäinen riippumaton ja vastaavassa laajuudessa toteutettu selvitys suomalaisten suuryritysten hallitusten ajankäytöstä ja osallistumisesta strategiseen päätöksentekoon.

Hallitustyötutkimuksen tuloksia on käsitelty useampaan otteeseen paitsi DIFin tilaisuuksissa ja jäsenblogeissa myös mediassa. Tutkimuksen alustavia tuloksia on käsitelty jo Boardview-lehden edellisessä numerossa, ja tässä numerossa tuloksia ruotivat Pekka Mattila hallituksen kehittymisen näkökulmasta ja Jaakko Aspara markkina- ja asiakasjohtamisen näkökulmasta.

”Hallitustyön kehittäminen”-teeman alla olemme paneutuneet erityisesti hallituksen puheenjohtajan rooliin. Sanotaanhan aivan oikein, että yhtiön toimitusjohtaja johtaa yhtiötä ja hallituksen puheenjohtaja johtaa hallitusta. Johtamis- ja yhteistyötaitoja tarvitaan molemmissa rooleissa. Hallitustyötutkimuksen tuloksista voi päätellä, että puheenjohtajilla on vielä varaa parantaa. Tähän tärkeään teemaan palaamme aivan varmasti jatkossa vielä monta kertaa.

Kesän vaihtuessa syksyyn annoimme toimiston avaimet uudelle pääsihteerille Leena Linnainmaalle. Leenalle vielä kerran onnea ja menestystä uuteen tehtävään.

Vuoden viimeisenä teemana on ”Hallitus ja kiertotalous” käytännössä paneutuen myös laajemmin vastuullisuusteemoihin. Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ylikulutus pakottavat myös yrityksiä miettimään vastuullisuustekoja liiketoimintamalleissaan. Vain vastuullisesti toimivat yritykset voivat pitkällä aikavälillä menestyä ja kasvattaa omistaja-arvoa. Nämä kysymykset eivät häviä minnekään, päinvastoin. Niinpä olemme jo päättäneet palata vastuullisuusteemaan vuoden 2020 lopussa.

DIFin toiminnan vuoden 2020 vahvistetut teemat ovat seuraavat:

  • Q1 Hallitus ja innovaatiot
  • Q2 Hallitus ja osaaminen & seuraajasuunnittelu
  • Q3 Hallitustyön kehittäminen
  • Q4 Hallitus ja vastuullisuus

Ensi vuodelle on jo suunniteltu paljon mielenkiintoista asiapitoista ohjelmaa näiden teemojen ympärille yhdessä kumppaniemme kanssa. Lämmin kiitos teille kaikille jotka olette eri tavoin tukeneet DIFin toimintaa. Kiitos myös jäsenkunnalle aktiivisesta osallistumisesta yhdistyksen toimintaan. Pidetään yhteyttä.

P.S. Jos vielä et ole lukenut, niin viimeistään joululomalla: Pörssiyhtiöiden hallinnointikoodi 2020 on julkaistu. Koodimuutokset perustuvat pääosin osakkeenomistajien oikeuksia koskevan direktiivin tuomiin velvoitteisiin.

Tilaa ilmoitukset
Ilmoita kun
guest
0 Kommenttia
vanhimmat
uusimmat suosituin
Inline Feedbacks
View all comments