EU-Yhdysvallat vapaakauppasopimus (TTIP) olisi parhaassa muodossaan todella tärkeä ja tarvittava uudentyyppinen kauppasopimus. Sillä luotaisiin vahva markkina-alue, jonka kilpailukyky paranisi myös globaalissa taloudessa. Siinä varmistettaisiin korkea kuluttajansuoja, työntekijöiden oikeudet, sosiaalisen vastuun toteutuminen sekä korkea ympäristönsuojelun taso. Erityisesti sopimuksen merkitys olisi siinä, että se loisi vertailukohdan tuleville kansainvälisille kauppasopimuksille.
Kauppasopimukset ovat olleet vastatuulessa.
Näistä syistä onkin toivottavaa, että tällainen sopimus saadaan aikaan. Viime aikoina on kuitenkin tuntunut siltä, että kauppasopimukset ovat olleet vastatuulessa. Kansainvälinen kauppa on politisoitunut viime vuosina ennen näkemättömällä tavalla, niin että sopimukset, jotka aiemmin nähtiin lähinnä hyvin rajatun virkamieskunnan erityisalana, herättävät nyt voimakkaita intohimoja puolesta ja vastaan. Politisoituminen on seurausta toisaalta kasvaneesta kansalaisaktivismista ja tiedon leviämisestä, mikä on hyvä asia, ja toisaalta itse kauppasopimusten tultua aiempaa kunnianhimoisemmiksi.
Siinä missä aiemmin kauppasopimuksia laadittiin erikseen eri toimialoille, esimerkiksi TTIP:in tavoite on paljon laajempi: kansainvälisen säätelyn kehittäminen ja yhtenäistäminen. Tämä ei koske mitään yhtä sektoria, vaan terveys-, työ-, ympäristö- ja turvallisuusstandardeja ylipäänsä Atlantin molemmin puolin. Sen sijaan, että kaupan aloja kohdeltaisiin erillisinä saarekkeina, TTIP:issä ja Kanadan kanssa neuvoteltavassa CETA:ssa sovelletaan ns. integroitua lähestymistapaa, eli kaikkia kauppaan vaikuttavia tekijöitä ja niiden seurauksia käsitellään samanaikaisesti.
Integroitu lähestymistapa
Integroitu lähestymistapa on lähtökohtaisesti hyvä asia. Kuten tiedämme, nykyisessä globaalissa toimintaympäristössä syy-seuraussuhteet ovat monimutkaisia, emmekä enää voi erottaa yhtä osaa taloudesta muista erilleen. Keskustelu työoikeuksista ja ympäristönormeista kuuluu ehdottomasti samaan pöytään kuin keskustelu kauppasopimuksista.
Integroitu lähestymistapa aiheuttaa sen, että moni sopimuksen soveltamisalan piiriin kuuluva asia ulottuu jäsenvaltioiden toimivaltaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kunkin jäsenmaan on hyväksyttävä perustuslakinsa mukaisessa menettelyssä sitoutuminen kauppasopimukseen, sen sijaan että komissio voisi allekirjoittaa sopimukset niiden puolesta. Näitä sopimuksia kutsutaan ns. sekasopimuksiksi, koska ne ovat samanaikaisesti unionin kanssa solmittuja, mutta tietyiltä osin valtioiden kahdenvälisiä sopimuksia.
Suurin kritiikki TTIP:iä ja CETA:a kohtaan on johtunut salassa käytävistä neuvotteluista ja suojelustandardien heikentymisen pelosta. On sinänsä ymmärrettävää, että neuvottelut pitää käydä luottamuksellisesti, ihan samalla tavalla kuin muutkin valtioiden väliset neuvottelut käydään. Asian perustavanlaatuisuus ja sopimuksen peruuttamaton luonne sekä sen laajat vaikutukset edellyttävät kuitenkin laajaa avoimuutta ja kansalaiskeskustelua, jotta tiedetään, minkälaisia ratkaisuja ollaan tekemässä.
Asian perustavanlaatuisuus ja sopimuksen peruuttamaton luonne sekä sen laajat vaikutukset edellyttävät kuitenkin laajaa avoimuutta.
Läpinäkyvyyttä on parannettu
Prosessin edetessä läpinäkyvyyttä on parannettu Euroopan komission toimesta. Komissio on julkistanut lisää asiakirjoja neuvotteluihin liittyen, ja ylläpitää varsin kattavaa tietopakettia aiheesta netissä. Julkisuuden tasossa olisi silti paljon parannettavaa. Olen käynyt lukemassa salaiseksi luokiteltuja papereita, ja niiden sisältö ei vaikuta ollenkaan sellaiselta, joka pitäisi pitää salassa. Avoimuuden politiikka vahvistaisi myös EU:n neuvotteluasemaa, kun takalaudat nousisivat heti keskusteluun.
TTIP olisi sinänsä ihan hyvä ja kannatettava sopimus, jos siihen saadaan selkeästi kirjattua, että aina kun pyritään harmonisoimaan lainsäädäntöä, se tehdään kunnianhimoisemman suojastandardin mukaan. Toinen keskeinen asia on investointisuojalauseke, josta ei pidä liian väljällä muotoilulla tehdä välinettä yrityksille haastaa valtioita oikeuteen muuten kuin poikkeustapauksissa, joissa uusi lainsäädäntö olisi selkeästi suunnattu yksipuolisesti ja peruuttamattomasti vain yhden maan yksittäistä yritystä tai sijoittajaa vastaan.
Neuvotteluprosessin alussa herättämät huolet ja salamyhkäinen valmistelu ovat jääneet varjostamaan koko hanketta kaikkien näiden vuosien ajaksi. Koska kansalaisyhteiskunnan huolia ei otettu alusta asti tarpeeksi tosissaan, ja päästetty kaikkia yhteiskunnan osallisia mukaan neuvotteluprosessiin, sinällään hyvää tarkoittava projekti uhkaa jäädä historiaan kunnianhimoisena mutta epäonnistuneena yrityksenä purkaa kaksoisstandardeja ja helpottaa yrityksien toimintaa. Kauppasopimuksia vastustavat automaattiset nationalistit ja populistit, jotka haluavat käpertyä kuoreensa. Muiden tuki on kuitenkin vielä mahdollista voittaa taakse parantamalla sopimuksen niitä osa-alueita, jotka ovat nostattaneet huolia.
