Globaali hyvinvointia mittaava Social Progress Index (SPI) on arvioinut Suomen maailman parhaaksi maaksi. Tutkimus todistaa, että olemme onnistuneet vuosikymmenien aikana rakentamaan maailman huippua olevan koulutusjärjestelmän, joka luo kansalaisille hyvinvoinnille hyvän perustan. Otan kahden alle kouluikäisen lapsen isänä tämän uutisen iloisena vastaan. Samalla näen tuloksista, että nuoret miehet ovat vaarassa pudota opintieltä peruskoulun jälkeen. Tämä on Suomelle, ja myös minulle poikien isänä, huolestuttava uutinen. Miten varmistamme, että suomalainen koulutus vastaa tulevaisuudessa yhteiskunnan tarpeisiin?
Työ- ja kotielämään vyöryvät globaalit megatrendit, teknologian kehitys ja elinkeinoelämän rakennemuutokset asettavat uudenlaisia vaatimuksia koulutusjärjestelmällemme. Suomen väestö monimuotoistuu ja opetuksen toimintamalleja pitää kehittää vastaamaan yhteisöjen tarpeita. Kehittyneiden talouksien ennakoidaan siirtyvän osaamistalouden suuntaan, jolloin kansakunnan osaaminen on tärkein kilpailukyvyn elementti. Tutkimusten mukaan työpaikat jo vallanneilla milleniaaleilla motivaatio lähtee merkityksestä – he hakevat sitä kaikessa toiminnassaan.
Luokkahuoneetkin digitalisoituvat
Miltä tulevaisuuden luokkahuone näyttää? Virtuaalinen oppiminen, digitalisaatio ja pelillistäminen mullistavat luokkahuoneen käsityksen ja muokkaavat opetuksen tarjontaa. Opettajakunnalta odotetaan entistä vahvempaa yksilön vahvuuksien tunnistamista ja kehittämistä, jotta kaikenikäiset opiskelijat motivoituvat elinikäiseen oppimiseen. Oppilaat oppivat toisiltaan projektityöskentelyn kautta itseorganisoiduissa oppimisympäristöissä. Katsotaanpa näitä lähemmin:
Yksilölliset opinto- ja urapolut: Opiskelun painopiste siirtyy elinikäiseen oppimiseen, jossa omat kyvyt ja kiinnostuksen kohteet kehittyvät ja niitä tukemaan rakennetaan yksilöllisiä opinto- ja urapolkuja. Julkisen työmarkkinan ennustetiedon ja analytiikan avulla opiskelijoille näytetään yksilöllisten valintojen vaikutukset uramahdollisuuksiin. Uudenlaiset käyttäjälähtöiset ratkaisut mahdollistavat opiskelijoiden opinto- ja urapolun etenemisen seurannan sekä varhaisen puuttumisen opintojen etenemisen esteisiin ja ongelmiin.
Oppimisen ekosysteemi: Oppimisen ekosysteemeille tarvitaan digitaalisia kohtaamispaikkoja, jossa aikuisopiskelijat ja nuoret, yhteisöt ja yritykset kohtaavat todellisen elämän ja organisaatioiden haasteiden äärellä, jolloin opinnot keskittyvät työelämän ja yhteiskunnan ilmiöiden tutkimiseen ja ratkaisuun.
Luokkahuoneiden uusi rooli: Opetus ja itsenäiset harjoitustyöt sujuvat entistä helpommin etäyhteyksien päästä ja luokissa keskitytään enemmän tiedon soveltamiseen ilmiöihin sekä tiimeissä ongelmien ratkaisuun. Opetusmetodit muuttuvat painottaen opiskelijan vastuuta omasta oppimisestaan. Opetusympäristöt siirtyvät luokkahuoneiden ulkopuolelle.
Pilkahduksen siitä, miltä nämä asiat saattavat näyttävät käytännössä saa esimerkiksi hankkeesta, missä suomalaiset koulut ovat kehittäneet 100 innovaatiivista projektia tai Sitran Uusi koulutus -foorumin työn tuloksista.
Edellä kuvattu kehitys nostaa esille tarpeen kehittää jo huipputason koulutusjärjestelmäämme nuorten ja aikuisten opiskelijoiden tarpeiden sekä työelämän vaatimusten näkökulmasta. Viime vuosina on puhuttu paljon koulutusviennistä, mutta siinä onnistuminen edellyttää opetusmenetelmien ennakkoluulotonta siirtämistä digitaaliseen aikakauteen ja ketteriin kokeiluihin panostamista. Poikieni koulutiestä näyttääkin tulevan hyvin erilainen kuin se, mitä itse kävin 80-luvulla – seuraan näitä muutoksia innolla.
Kirjoitus on alun perin julkaistu Deloitten blogissa.
