Strategiakonsultilla on yleensä esiteltävänään näyttävät kalvosulkeiset. Vastaanottajan verkkokalvoille pyritään piirtämään kuva bisnestä kulman takana odottavasta kasvuloikasta, päivitetyn strategian avulla saavutettavasta markkinaosuuksien voittokulusta ja jopa alla olevan kohdemarkkinan trendikasvusta.
Uskaliaimmat laskuttajat puhuvat johdon pään pyörryksiin peräti kokonaan uuden markkinan ja ansaintamallin luomisesta.
Liikkeenjohdon insentiivit valtapiirin kasvusta saadaan näillä presentaatioilla kyllä tyydytettyä.
Mutta muistaisiko hallitus huolehtia aina myös omistajien tärkeimmästä intressistä, omistaja-arvosta?
Valitettavasti empiiristen havaintojen mukaan bisneksen kasvuvisioita vähemmän huomiota saa hankkeen tärkein elementti omistajalle: tuottovaatimus.
Viime kädessä tuottovaatimus määrittää joka hankkeen taloudellisen järkevyyden. Siksi eri manööverien siirtymisen piirustuspöydältä käytäntöön tulisi riippua päätöksenteon hetkellä aina siitä, mikä on omistajan tuottovaatimus.
Mikään reaalimaailman kasvu, kannattavuus tai synergia ei paikkaa saati sitten pelasta tilannetta, jos hankintahetken laskelmissa on käytetty liian alhaista jakajaa perustelemaan investointisummaa tai kauppahintaa.
Ja koska investointipankkiiri on motivoitunut saamaan kymmenyksensä toteutuvasta transaktiosta, on hallituksen oltava hereillä.
Vähimmillään tuottovaatimuksen tulisi vaikuttaa hankkeiden ajoitukseen suhdannesyklissä. Sama pätee soveltaen myös salkunhoitoon.
Riittävän tuottovaatimuksen omaava sijoittaja aktivoituu ostoihin yleensä vain rajuissa laskumarkkinoissa.
Liian matalan tuottovaatimuksen käyttäminen laskelmissa ei tietenkään tee kohteena olevasta bisneksestä laadultaan yhtään sen huonompaa tai strategisesti heikommin yhteensopivaa.
Sen sijaan se tekee omistajan tuotto-odotuksesta surkeamman, koska ostajan tuottovaatimus vastaa omistajan tuotto-odotusta.
Asiakkaan alati muuttuvia tarpeita ymmärtävälle markkinointitiimille ja konsernin strategianikkareille tämä ulottuvuus voi toki olla paitsi kuiva myös vieras.
Esimerkkilaskelma
Osakkeen arvo voidaan määrittää ns. Gordonin kaavaa käyttämällä. Laskukaava on perin yksinkertainen. Siinä arvo vastaa ennustettua seuraavaa osinkoa (tai vastaavaa omistajalle tuloutuvaa voitonjakokelpoista kassavirtaa), joka jaetaan tuottovaatimusprosentin ja osingon pitkän aikavälin ennustetun tulevan vuosikasvuprosentin erotuksella.
Käytännönläheisenä esimerkkinä Koneen osakekohtainen arvo on kevään 1,20 euron osakekohtaisella osinkoennusteella, alhaisella 7 prosentin tuottovaatimuksella ja 5 prosentin ennustetulla vuosikasvulla jopa 60 euroa osakkeelta.
Mikäli Kone kasvaa tulevaisuudessa(kin) yli bruttokansantuotteen kasvutahdin, keskimäärin 5 prosenttia vuodessa, omistaja saa tavoittelemansa 7 prosentin vuosituoton (vrt. edellä tuottovaatimuksen taso), kun hän ostaa osakkeen 2 prosentin osinkotuoton mukaisella hinnalla.
Näin siksi, että omistajan tuotto-odotus vastaa pitkässä juoksussa osinkotuoton ja osinkokasvun yhdistelmää. Kurssilla 60 euroa omistajan osinkotuotoksi muodostuu 2 prosenttia, jos ennuste ensi kevään osingosta (1,20 euroa) käy toteen.
Jos taasen omistajan tuottovaatimus on korkea, esimerkiksi 14 prosenttia, on Koneen osakekohtainen arvo kaikkien muiden (yrityksen reaalista kasvua ja laatua koskevien) oletusten pysyessä ennallaan vain 13,33 euroa. Ainoa laskelmassa muutettu tekijä on omistajan tuottovaatimus (sijoituksen tuotto-odotus).
Vaihtoehtoisesti omistajan korkeaksi asettama 14 prosentin tuottovaatimus johtaa siihen, että hänen tavoittelemansa tuotto toteutuu hankittaessa Koneen osakkeita hinnalla, joka tarjoaa sijoitushetkellä 9 prosentin efektiivisen osinkotuoton (koska 5 prosentin vuosikasvulla lisättynä laskelma johtaa 14 prosentin kokonaistuotto-odotukseen vuotta kohden).
Kone oli esimerkki yrityksestä, joka kasvaa pitkässä juoksussa yleistä talouskasvuvauhtia nopeammin.
Pörssi on kuitenkin pullollaan myös kasvuvauhdiltaan saturoituneita yrityksiä. Niiden arvo heilahtelee yleensä kasvuyritystä vähemmän tuottovaatimuksen muutosten mukaan.
Esimerkiksi orgaanisen kasvun suhteen hitaasti kasvavan Elisan arvo on 1,30 euron osakekohtaisella osinkoennusteella, 7 prosentin tuottovaatimuksella ja 3 prosentin kasvulla 32,50 euroa.
Jos tuottovaatimus Elisankin suhteen nostetaan vaihtoehtoisesti 14 prosenttiin, muodostuu osakkeen arvoksi 11,82 euroa. Jälleen yritys säilyy kasvunäkymineen samana, vain tuottovaatimusta muutetaan.
Liian alhaista tuottovaatimusta käyttämällä omistajan ja hallitusammattilaisen keskeiseksi riskiksi muodostuu nopean kasvun yrityksen arvioiminen virheellisesti VIP-kerhoon kuuluvaksi.
Koneen arvo on 7 prosentin tuottovaatimuksella 4,5-kertainen verraten arvoon 14 prosentin tuottovaatimuksen mukaan.
Hitaammin kasvavan Elisan kohdalla vastaava ero on ”vain” 2,8-kertainen. Kasvuyrityksen kanssa tuottovaatimuksesta luistaminen voi siis kostautua mieleenpainuvimmin.
Alhaisella tuottovaatimuksella useimmat hankkeet ylittävät hyväksymiskynnyksen
Sijoituskohteen tai investointihankkeen ali- tai yliarvostus on mahdollista suhteuttaa vain valittuun tuottovaatimukseen. Ei ole olemassa yhtä ainoaa absoluuttista totuutta arvostuksen ”oikeasta pallokentästä”.
Edes utopistinen yksimielisyys kohteen ”arjen liiketoiminnan” kehityskaaresta ei tähän johtaisi, koska omistajilla on erilaiset tuottovaatimukset.
Prosentinkin ero vaatimuksessa voi arvonmäärityksessä muuttaa osakkeen ”oikeaa yksikköhintaa” kymmenellä eurolla.
Jos tuottovaatimus asetetaan matalaksi, jaetaan arvonmäärityksessä ensi kevään osinkoennuste lähelle nollaa asettuvalla luvulla.
Näin ”arvo” saadaan paperilla infernaalisen korkealle tasolle. Tämän mekanismin kautta useimmat pyyntihinnat saadaan näyttämään ostajan kannalta lupaavilta, vaikka todellisuudessa omistaja talutetaan loppukevään heikoille jäille.
Sama tuottovaatimuksen painavan merkityksen logiikka pätee paitsi sijoitustoiminnassa myös yrityksen investoinneissa.
Siksi hallituksiin tarvitaan numerolukutaitoisia osaajia, joilta tarvittaessa löytyy estoton moottoriturpa totuuden kertomiseksi kasvollisen ja sydäntä lähellä olevasta hankkeesta (yli-)innostuneen pääomistajan suuntaan.
Riittävällä tuottovaatimuksella liikuttaessa ostokeli koittaa pääsäännön mukaan kriisissä.
Lisättäköön tähän yhteyteen, ettei tuottovaatimuksen avulla laskemisella ole mitään tekemistä osakekurssin pohjan tai huipun arvaamisen kanssa.
Tuottovaatimus lasketaan itse kohteelta tulevista kassavirroista, ei muiden sijoittajien toilailuista markkinoilla. Näin tuottovaatimuksella laskeminen soveltuu niin listattuihin kuin listaamattomiinkin yrityksiin, joilla ei ole päivän hintaa.
Entä miten sitten pumpataan optio-ohjelman arvo tappiinsa?
Kunnianhimoinen yritysjohtaja haluaa ansaita eläkepäivänsä etelän auringossa tietenkin ensisijaisesti liiketaloudellisen menestyksen mittareilla. Vaan tuskin pysyvää haittaa muodostuu, vaikka samalla optiopotin arvo laukkaisi kohti koillista.
Lähtökohta optioiden arvonkehitykselle on luonnollisesti alla olevan kohde-etuuden eli osakkeen ja siihen kytkeytyvän bisneksen menestys.
Tätä kannattaa edistää nimenomaan omistajan arvostamilla kasvumittareilla (oman pääoman tuotto ja osakekohtaiset tunnusluvut), ei ainoastaan bisneksen kokoluokalla mitattuna.
Tästä johtuen liiketoimintapäätöksetkin tulee tehdä riittävällä (omistajan) tuottovaatimuksella, ei yritysjohdon eikä omista kasvuvisioistaan vauhkoontuneen hallituksen asettama strateginen aikaikkuna edellä.
Tuottovaatimuksesta tulee luopua viimeisenä.
Näin toimien osakkeen arvostuskertoimet lasketaan markkinoilla mitä todennäköisimmin juhlakuntoisesta tuloskäyrästä ja esittelykelpoisesta pääoman tuottotasosta suhteessa yritystoimintaan sijoitetuille omistajien varoille.
Jos tuottovaatimuksen ylittäviä investointikohteita ei ole, on omistaja kiitollisimmillaan, mikäli varat palautetaan voitonjakona. Rahojen roiskiminen tuottovaatimusta laskemalla tai harkintakorissa olevan investointikohteen kasvu- ja kannattavuusviisareita ylioptimistisiksi reivaamalla saadaan aikaan vain tuhoa omistaja-arvolle, vaikka yritystoiminnan kokoluokka sinänsä kasvaisikin.
Kun arjen peruslähtökohta on varmistettu kuntoon, tulee sijoittajille myydä visio vakaasta kasvusta, tasaisesta voittomarginaalista ja ennen kaikkea ennustettavasta, asteittain kasvavasta osakekohtaisesta osingosta.
Luonnollisesti tällaisella investment storylla tulee myös olla uskottavuutta organisaation todellisen suorituskyvyn valossa.
Tämän viestinnän onnistuessa nollakorkoja paossa olevat konservatiiviset korkosijoittajat uskaltautuvat kiinnostumaan osakkeesta korkotuoton korvikkeena. He ovat tottuneet astetta alhaisempiin tuottovaatimuksiin.
Näin lisäkysyntä nostaa laatuyrityksen osaketta ja sen arvostustasoa (laskien uuden sijoittajan tuotto-odotusta). Samalla myös salkun optiopotti paisuu kuin pullataikina.
Tietysti kokonaan oma teemansa on sitten se, mitä nykyisenlainen historiallisen alhainen ja keskuspankkitoimin keinotekoisesti ylläpidetty korkotaso ylipäätään tekee osakehintojen kestävyydelle keskipitkässä juoksussa.
Mikäli sijoittajat kollektiivisesti madaltavat tuottovaatimuksiaan pörssissä kokiessaan, että osakkeille vaihtoehtoiset kohteet tuottavat liian huonosti, on vaarana yritystoiminnan riskien unohtaminen hinnoittelusta.
