DIF-aamiaisella 4.6.2019 keskusteltiin sijoittajaviestinnästä Inderesin asiantuntijoiden johdolla.
Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén kertoi analyysimarkkinan murroksesta. Sijoitusanalyytikoiden määrä on vuosikymmenessä romahtanut ja samalla talousmedian rooli on supistunut. Tämän seurauksena analyysin saatavuus on laskenut, vaikka sijoittajien tiedontarve ei ole kadonnut minnekään. Digitalisaatio on toisaalta tuonut yhtiöille mahdollisuuden puhutella sijoittajia suoraan sekä antanut sijoittajille itselleen mahdollisuuden ottaa vastuuta tiedon jakamisesta.
Inderesin toimitusjohtaja Mikael Rautanen puhui hyvän sijoittajatarinan puolesta. Tarinaa taitavasti kertova pörssiyhtiö kertoo, mitä sillä on tarjottavana sijoittajille. Sijoittajatarina ei ole satua, vaan sitä tukevat yhtiön todelliset talousluvut ja muut numerot. Hyvällä tarinalla yhtiön on mahdollista hallita sijoittajien odotuksia, mikä näkyy vakaampana kurssikehityksenä. Miksi hallituksen pitäisi olla kiinnostunut tästä kaikesta? Siksi, koska hallitus edustaa yhtiön omistajia, jotka hyötyvät avoimesta ja aktiivisesta viestinnästä. Lisää Rautasen näkemyksiä sijoittajatarinasta voit lukea hänen teema-artikkelistaan.
Toimitusjohtaja Tommi Tervanen kertoi Kotipizzan tarinan listautumisesta ostotarjouksen hyväksymiseen. Kotipizzan menestyksen ytimessä on ollut visuaalinen tarinankerronta, joka kertoo ymmärrettävästi yhtiön strategiasta, tavoitteista ja liiketoimintamallista. Kotipizzan johto, Tervanen etunenässä, on ”pistänyt kroppaa likoon” viestinnässä: kirjoittanut blogia, tavannut sijoittajia ja esiintynyt mediassa. Tervasen mielestä onkin tärkeää, että hallitus kannustaa johtoa viestimään avoimesti ja myös tarvittaessa tukee johtoa tässä tehtävässä.
DIFin jäsenen kommenttipuheenvuoron piti Päivi Marttila. Hän myönsi, että hallitukset ovat keskimäärin konservatiivisia ja sääntelylähtöisiä, mitä sijoittajaviestintään tulee. Hän heitti ilmaan kysymyksen, pitäisikö hallituksen jäsenten aktiivisemmin osallistua yhtiön viestintään.
Tilaisuuden esitysmateriaalit ovat DIFin jäsenten ladattavissa ohessa (edellyttää kirjautumisen).