DIF toteuttaa Suomessa ensimmäisen riippumattoman hallitustyötutkimuksen – olethan mukana

DIFin hallitustyöskentelyä käsittelevän tutkimushankkeen tiedonkeruu on käynnistynyt. Hallitustyöskentelyn seurantatutkimus 2018–2019 on ensimmäinen riippumaton ja tässä laajuudessa toteutettava kyselytutkimus suomalaisten suuryritysten hallitusten ajankäytöstä ja osallistumisesta strategiseen päätöksentekoon. Tutkimus tuottaa uutta tietoa erityisesti hallitusten strategia- ja valiokuntatyöstä sekä yhteistyöstä johdon kanssa.

Tutkimuksen vastaajiksi on kutsuttu joukko suomalaisten suuryritysten hallitusjäseniä ja toimitusjohtajia. Kutsut tutkimuksen kohderyhmään kuuluville on lähetetty maaliskuussa ja tiedonkeruu jatkuu 15.4.2019 asti. DIF kumppaneineen toivoo mahdollisimman monen kyselyn saaneen vastaavan. Näin saadaan arvokasta tietoa sekä hallituksille että nimitystoimikunnille.

Hallitustyötutkimus toteutetaan yhteistyössä Nordic Institute of Business & Society (NIBS) -ajatushautomon kanssa. Tutkimuksen rahoittajia ovat DIFin lisäksi sen yhteisöjäsenet Elo, Ilmarinen, Solidium ja Varma.