Vuoden 2020 tilinpäätökseen valmistaudutaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Taloudellisen raportoinnin sääntely- ja toimintaympäristössä tapahtuu muitakin merkittäviä uudistuksia. Näihin asioihin pureuduttiin tiiviisti DIFin ja PwC:n yhteiswebinaarissa keskiviikkona 9.12.2020.
PwC:n toimitusjohtaja Mikko Nieminen avasi tilaisuuden, minkä jälkeen partneri Timo Ihamäki kertoi IFRS-raportoinnin perusteita sekä nosti esiin monia hyödyllisiä yksityiskohtia tilinpäätöstä valmistellessa.
Ihamäki kertasi arvon alentumisen testaamiseen sekä tuloslaskelman esittämistapaan liittyviä muutoksia. Eri kululajit tulisi jakaa selkeästi kolmeen alaryhmään, jotka ovat operatiiviset sekä investointi- ja rahoituskulut. Johdon tekemien kehitysarvioiden ja ennusteiden on aina oltava johdonmukaisesti linjassa julkistettavan tiedon kanssa. Ihamäki antoi vinkkejä myös likviditeettiongelmien ratkaisuihin hallitusjäsenten näkökulmasta sekä käyttöpääoman hallintaan liittyviä kysymyksiä. Lopuksi hän kertoi sopimusten uudelleenneuvotteluista ja yrityksessä tapahtuvista uudelleenjärjestelyistä.
Partneri Tiina Puukkoniemi syventyi eurooppalaiseen sähköiseen raportointimuotoon (ESEF), jonka avulla tilinpäätökset ja toimintakertomukset saadaan tarkasteltaviksi yhtenäisessä muodossa. ESEF koskee vuodesta 2020 alkaen kaikkia listayhtiöitä, mutta optio lykkäämisestä vuodella on suunnitteilla EU:ssa osana koronapandemiasta johtuvia helpotustoimenpiteitä. Puukkoniemi nosti esiin monia avainasioita hallituksen näkökulmasta, kuten miten ESEF-raportoinnin varmennuksesta sekä yhtenäisyydestä julkaistavan tilinpäätökseen on huolehdittu.
Teknologiakonsultoinnista vastaava partneri Heli Valtari piti puolestaan esitelmän SAP toiminnanohjausjärjestelmän uusimmasta versiosta sekä kertoi erilaisten SAP-versioiden mahdollisuuksista yritysten tarpeisiin. Päivityksen uuteen versioon voi tehdä konversion tai transformaation kautta, minkä ohella yleisökysymyksen kautta nousi esiin, miten uusi SAP huomioi kaiken datan juuri liiketoiminnan kannalta. Valtari korosti myös SAP-hankkeiden avainkysymyksiä hallituksen jäsenen näkökulmasta.
DIFin jäsenen kommenttipuheenvuoron piti Leena Kallasvuo, joka aloittaa vuodenvaihteessa Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenenä. Hän kiitteli webinaarin tarjonneen paljon ennakoivaa asiaa hallituksille ja tarkastusvaliokunnille. Regulaatio aiheuttaa lisää työtä, jolloin omalle yritykselle relevantit uudistukset ja taloudelliseen raportointiin liittyvät hankkeet on tärkeää tiedostaa varhaisessa vaiheessa. Uudistukset, päivittyvä riskianalyysi ja riittävä sisäinen valvonta edellyttävät hallituksen puheenjohtajaltakin perehtymistä ja priorisointia. Tarkastusvaliokunnat keskittyvät usein trendeihin ja poikkeamiin, vaikka Kallasvuon mukaan pitäisi pyrkiä näkemään numeroiden taakse. Hän kannustikin tekemään myös tyhmiä kysymyksiä ja ymmärtämään raportoinnin rajoitteita.
Lopuksi pääsihteeri Leena Linnainmaa kiitti puhujia asiantuntevista huomioista ja tiiviistä taloudelliseen raportointiin liittyvästä tietopaketista. Samalla hän muistutti, että PwC:n ylläpitämä Kirjanpito- ja tilinpäätöskäytännöt on kuukaudesta toiseen ollut suosituin DIF-tietopankkiosa. Samalla Linnainmaa muistutti juuri ilmestyneestä Boardview 2/2020 -lehdestä.
Tilaisuuden esitysmateriaali ja videotallenne löytyvät DIFin jäsensivujen Videotallenteet-sivulta (vaatii kirjautumisen). Esitysmateriaali löytyy kirjautuneille myös tämän artikkelin jälkeen.