Voitto ja vastuu eivät ole vastakohtia

Talouselämässä 33/2019 oli laaja lukupaketti yritysten arvoista ja vastuullisuudesta. Julkisessa keskustelussa on usein sävy, että voiton tekeminen ja vastuullisuus olisivat toistensa vastakohtia.

Näin voi olla, jos voittoon pyritään välittämättä yrityksen tulevasta menestyksestä. Pitkällä aikavälillä yritys ei voi menestyä, jos se sivuuttaa ympäröivän yhteiskunnan arvot. Maineen menetys vie asiakkaat ja siten voitot osakkeenomistajilta.

Osakeyhtiölain mukaan yhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.

Usein esitetään, että osakeyhtiölaki sivuuttaisi vastuullisuusasiat painottamalla yksisilmäisesti voiton tavoittelua. Tosiasiassa vastuullisuusasiat olivat esillä jo lain valmistelussa vuonna 2006. Osakeyhtiölain perusteluissa todetaan, ettei säännös tarkoita velvollisuutta tuottaa mahdollisimman suurta voittoa lyhyellä aikavälillä, vaan että ”voiton tuottaminen pitkällä tähtäyksellä ja osakkeen arvon kasvattaminen edellyttävät usein yhteiskunnallisesti hyväksyttävien menettelytapojen noudattamista sellaisissakin tilanteissa, joissa lainsäädäntö ei siihen pakota. Esimerkiksi yhtiön julkisella kuvalla saattaa olla suuri merkitys yritystoiminnan ja yhtiön osakkeiden arvon kannalta.”

Käynnissä oleva murroskausi haastaa yritykset. Vastuullisuuden merkitys on kasvanut, mutta se ei vielä täysin näy asiakkaiden valinnoissa. Eräässä tuoreessa tutkimuksessa ilmeni, että kaksi kolmasosaa kuluttajista kertoi haluavansa ostaa tuotteita niiden vastuullisuuden perusteella, mutta vain neljännes tosiasiassa toimii niin.

Euroopan komissiolta on odotettavissa toimia, joilla kuluttajia kannustetaan vastuullisempiin kulutuspäätöksiin. Epäilemättä kuluttajat valitsevat tulevaisuudessa yhä useammin vastuullisia tuotteita, ja muutokseen valmiit yritykset menestyvät.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Talouselämässä 18.10.2019.

Tilaa ilmoitukset
Ilmoita kun
guest
0 Kommenttia
vanhimmat
uusimmat suosituin
Inline Feedbacks
View all comments