Veronkiertoa koskevaa lakia on täsmennettävä

Veronkiertosäännös tulisi muuttaa perustuslain ja EU-oikeuden vaatimusten mukaiseksi.

Verotuksen tärkein oikeus­periaate on perustuslaissa säädetty legaliteettiperiaate. Sen mukaan verosta on säädettävä lailla, joka sisältää säännökset vero­velvollisuuden suuruuden perusteista.

Legaliteettiperiaate takaa oikeusvarmuuden ja ennustettavuuden. Ne ovat oikeusvaltion keskeisiä ­arvoja. Verovelvollisten tulee voida luottaa siihen, että he tietävät taloudellisia päätöksiä tehdessään säännökset, joiden perusteella verotus toimitetaan.

Veronkierrolla tarkoitetaan verolakien tarkoitusten vastaisten veroetujen tavoittelua. Veronkiertoa ovat keinotekoiset toimenpiteet, jotka olisivat ilman veroetujen saavuttamista ilmeisen tarpeettomia.

Veronkierron estämiseksi lainsäädännössämme on vuodesta 1923 asti ollut veronkiertosäännös. Sen nojalla veronkierroksi katsottavat toimet voidaan sivuuttaa verotuksessa ja verotus toimitetaan järjestelyn tosiasiallisen tarkoituksen mukaisesti. Muista verosäännöksistä poiketen se antaa verotuksen toimittajalle harkintavaltaa arvioida veronkierron täyttymisen edellytyksiä ja sitä, miten suuri vero verovelvolliselle määrätään. Perustuslain legaliteettiperiaatteen mukaan veron suuruuden tulisi käydä ilmi suoraan laista.

Poikkeussäännöstä on sovellet­tava supistavasti: veronkiertosäännöksen soveltamisessa viranomaisen pitää käyttää harkintavaltaa tiukasti oikeuskäytännössä vakiintuneiden linjausten rajoissa, ja epä­selvissä tilanteissa säännöstä on ­tulkittava verovelvollisen eduksi.

Veronkiertosäännöstä on vakiintuneesti sovellettu vain täysin keinotekoisiin, lain tarkoituksen vastaisiin järjestelyihin – kuten edes­takaiseen osakekauppaan, jossa järjestelyn ainoa tarkoitus on ”sekuntikaupoilla” realisoida voitto tai tappio verotuksessa hyödynnettäväksi.

Myös EU-oikeudessa on muodostunut vakiintuneita tulkintaperiaatteita veronkierron käsitteelle. EU:n tuomioistuimen ratkaisujen mukaan veronkiertosäännöksellä voidaan puuttua vain täysin keino­tekoisiin ja objektiivisten kriteerien perusteella todennettaviin vero­lakien väärinkäyttötilanteisiin.

Veronkiertosäännöksen laaja soveltaminen on heikentänyt merkittävästi verotuksen ennustettavuutta ja yritysten oikeusturvaa, ja siten heikentänyt Suomen asemaa yritysten toimintaympäristönä.

Verohallinto on 2010-luvulla ryhtynyt aiemmasta oikeuskäytännöstä poiketen soveltamaan veronkiertosäännöstä laajentavasti. Säännöksellä on sivuutettu liiketoimia, joiden on perinteisesti katsottu kuuluvan normaaliin verosuunnitteluun.

Verohallinto on pitänyt veronkiertona esimerkiksi järjestelyä, jossa kansainvälinen konserni on keskittänyt tytäryhtiöidensä omistuksia suomalaiselle konserniyhtiölle velkarahoitusta vastaan. Kyseinen järjestely oli kuitenkin pysyvä­luontoinen oikeudellisen rakenteen muutos, eikä siinä täyttynyt mikään oikeuskäytännössä vakiintunut veronkierron tunnusmerkki.

Veronkiertosäännösten uudenlaisen soveltamisen seurauksena tuomioistuimissa on vireillä riitoja miljardien eurojen verointressistä. Suuryritysten ohella veronkiertosäännösten laajan soveltamisen kohteeksi on joutunut pk-yrityksiä ja yksityishenkilöitä.

Nykyinen oikeustila on verovelvollisten oikeusturvan ja verojärjestelmän ennustettavuuden kannalta huolestuttava. Lainsäätäjän tulisikin kumota nykyinen veronkiertosäännös ja säätää sanamuodoiltaan täsmällisempi säännös, joka mahdollistaisi puuttumisen vain niihin tapauksiin, joissa verolakeja hyödynnetään keinotekoisin perustein.

Tänä syksynä veronkiertosäännöksen uudistamiseen olisi oiva ­tilaisuus, sillä Suomen on joka tapauksessa saatettava voimaan EU:n veronkiertodirektiivi. Se sisältää ­veronkiertoartiklan, jonka jäsen­valtiot voivat säätää sellaisenaan osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Veronkiertoartikla on tarkkarajaisempi ja verovelvollisten oikeus­turvanäkökohdat paremmin turvaava kuin Suomen nykyinen veronkiertosäännös. Artiklaa on sovellettava EU:n tuomioistuimen vakiintuneiden linjausten mukaisesti.

Valtiovarainministeriö ehdotti elokuisessa lausunnossaan, että veronkiertosäännöstä ei muutettaisi direktiivin vuoksi. Linjaus on epäonnistunut. Suomen tulisi korvata nykyinen veronkiertosäännös direktiivin veronkiertoartiklalla.

Tällä yksinkertaisella toimen­piteellä parannettaisiin merkittävästi verovelvollisten oikeusturvaa ja verotuksen ennustettavuutta. Samalla korjattaisiin veronkiertosäännöksen soveltamiskäytännöt vastaamaan perustuslain legaliteettiperiaatteen ja EU-oikeuden vaatimuksia.

Janne Juusela

Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori ja asianajotoimisto Boreniuksen osakas.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Helsingin Sanomissa 5.9.2018.

Jätä kommentti

avatar
  Tilaa ilmoitukset  
Ilmoita kun