DIFFuture-ohjelmassa keskusteltiin hallituksen roolista yrityskauppatilanteissa

DIFFuture-ohjelman osallistujat kokoontuivat 6.9.2022 kuulemaan ja keskustelemaan hallituksen merkityksestä ja roolista yrityskauppatilanteissa. Lisäksi ryhmätyöharjoituksessa pohdittiin hallitusammattilaisen profiilin rakentamista. Vuorovaikutteisen tilaisuuden järjesti Mercuri Urval.

Mercuri Urvalin Sanna Kröger ja Jesse Kannosto toivottivat osallistujat tervetulleiksi. Kannosto kertoi myös lyhyesti Mercuri Urvalin menetelmistä johdon rekrytoinnin konsulttina.

Boris Nikolov KPMG:ltä kävi perusteellisesti läpi yrityskauppaa edeltävän Due Diligence -selvityksen eri osa-alueita ja prosessia yleensä. Lisäksi Nikolov nosti esiin yrityskauppojen tavallisimpia kompastuskiviä. Yksi suuri syy yrityskaupan epäonnistumiseen on, että puhti loppuu kaupantekoon, vaikka vasta siitä alkaa integraatiovaihe. Kauppa voi kaatua myös Due Diligence -vaiheessa esimerkiksi kyberturva- tai ympäristöriskeihin. Erityisen merkittävää kaupan onnistumiselle on kulttuurien yhteensopivuus ja henkilöstön pitäminen mukana kyydissä.

Pienryhmissä keskusteltiin oman osaamisen tunnistamisesta ja hallitusammattilaisen profiilin rakentamisesta viiden eri persoonatyypin pohjalta: toimitusjohtajakuiskaaja, asiakkaan ääni, toimialaosaaja, liiketoimintafunktioasiantuntija ja talousosaaja.

Viimeisenä Nexit Venturesin Artturi Tarjanne johdatti osallistujat pääomasijoittamisen ja kasvuyritysten maailmaan. Pääomasijoittaja arvioi kasvuyrityksen tiimin onnistumisen edellytyksiä, jossa tärkein yksittäinen tekijä on motivaatio. Puutteita tiimin osaamisessa voi paikata osittain hallituksen kompetensseilla.

Keskustelu kävi vilkkaana.

 

Pienryhmissä pohdittiin omaa osaamista ja hallitusammattilaisen profiilia.

 

Mukana keskusteluissa oli myös DIFin aktiivijäseniä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Artturi Tarjanne

Boris Nikolov