Entäs sitten?

On joululahjatoiveiden ja budjettien tekoaika. Kumpaankin liittyy samoja piirteitä – odotusta tulevasta, toiveikkuutta.

Rakas pukki.

Ensi vuodelle toivon hyviä näkymiä.

Joe Bidenin vannottua presidentin valansa Yhdysvaltojen politiikasta tulee ennustettavampaa ja Yhdysvallat säilyy jäsenenä kansainvälisissä järjestöissä.

Toivon myös, että Boris Johnsonin Englanti tunnustaa riippuvuutensa Euroopasta kauppakumppanina tavalla, joka mahdollistaa kansantuotteen kasvamisen kanaalin kummallakin puolella.

Vielä kun saisi Puolan ja Unkarin suostumaan oikeusvaltioperiaatteiden kunnioittamiseen, niin Eurooppaan saataisiin vakaammat olot.

Kotimaassa toivon, että Sanna Marin ja hallituskumppaninsa tekisivät yrittäjyyttä tukevia päätöksiä, tavalla, joka tekee tulevaisuudesta ennustettavaa.

Taivaan isältä toivon, että tämä koronakurimus lakkaisi, kun väki saadaan rokotettua ja kansalta toivon uskoa, että rokotus kannattaa ottaa, jotta saadaan se kuuluisa laumasuoja.

Näihin asioihin emme pysty itse vaikuttamaan, mutta uskon, että monen hallituksen puheenjohtajan toiveissa näkymät olisivat tämän mukaiset.

Se mihin pystyy itse vaikuttamaan on, että on huolellisesti suunnitellut ne viisi asiaa, joihin ensi vuonna keskittyy.

Ensimmäinen on henkilöstön hyvinvointi. Yritykset ovat riippuvaisia heistä, jotka vuoden jokaisena päivänä pohtivat, miten yritys menestyisi kilpailussa, tuotekehityksessä, hinnoittelussa ja suunnittelussa. Yrityksen tulee panostaa heihin, heidän terveyteensä, jaksamiseensa ja kannustamiseensa.

Toinen on yrityksen taloudellinen hyvinvointi. Rahoitus- ja pääomarakenne on polttoaine, joka mahdollistaa kasvun ja investoinnit. Yrityksen tulee olla rahoittajieni silmissä houkutteleva asiakas, jolle kannattaa lainata rahaa ja jonka toimintaa kannattaa olla tukemassa. Eikä yritys voi unohtaa omistajiaan, jotka ovat viimekätisiä vastuunkantajia. Suunnitelmissa tulee olla heillekin kuuluva osuus menestyksestä.

Kolmas on innovatiivisuus. Yrityksen tulee tavoitella olevansa oman toimialansa yritysten kärkikaartia uutta luovassa toiminnassa. On sitten kyse tuote- tai palveluinnovaatioista tai toiminnan tekemisestä tavalla, joka poikkeaa totutusta ja parantaa asiakaskokemusta ylivertaiseksi.

Neljäs on kestävä kehitys. Yrityksen toiminnan tulee olla mitattavissa olevalla tavalla ympäristöystävällistä. Kestävä kehitys ei ole vain “viherpesua”, vaan aitoa liiketoimintamallin uudistamista ja uusien, kriittisen arvioinnin kestävien ympäristön huomioivien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä.

Ja viidenneksi yrityksen hallituksen tulee panostaa itsensä kehittämiseen. Hallituksen tulee olla kuin Helmarit – tehdä työtään periksiantamattomalla tarmolla, nopeilla liikkeillä ja joskus onnenkantamoisilla onnistuen, kunhan katse pysyy pallossa ja suuunta on kohti maalia – vaikka nenä edellä.

Joulurauhaa odottaen.

 

Timo Leino toimii viiden yhtiön hallituksessa ja pohtii mikä muu kuin korona näitä kaikkia yhdistää.

Tilaa ilmoitukset
Ilmoita kun
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments