Jäsenlounaalla: Hallituksen on oltava fiksu ja ahne

DIF:n jäsen lounaalla 11.10.2016 puhuttiin start-up-yrityksistä ja kasvusta. Aiheesta piti esityksen pääomasijoitusyhtiö Inventuren partner, Kasvuryhmän hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kivimäki. Jäsenlounaalla käsiteltiin ajankohtaista DIF-teemaa: hallitus ja kasvu.

Hallituksen tulisi ensisijaisesti ymmärtää, missä bisneksessä yritys on ja ketkä ovat sen kilpailijoita. Muuttuvassa maailmassa nämä eivät ole enää itsestäänselvyyksiä, vaan suurin haastaja voi tulla toimialan ulkopuolelta. Hallituksen on tällöin osattava tehdä nopeita liikkeitä ja ennakoitava rohkeasti tulevaa.

_mg_3926Hallituksen tulee ennen kaikkea olla omistajan asialla ja omistajan tulisi haluta kasvua, ja tuottoa sijoituksilleen. Jos on fiksu ja ahne, yritys pääsee kasvamaan. Suomessa on vain vähän yrityksiä, jotka myyvät tuotteitaan tai osaamistaan maailmalla. Kasvupyrkimykset ovat vaatimattomia.

Pienet ja keskisuuret yritykset, etenkin ne, jotka ovat käyneet läpi jo yhden onnistuneen kasvupolun, kaipaavat hallituksiinsa osaamista. Näihin yrityksiin syntyy nyt ja tulevaisuudessa myös uusia työpaikkoja, vaikka jo nyt ammattitaitoisista kympin koodareista on pulaa.