DIF-aamiaisella 15.6.2022 kuultiin ajankohtaista tietoa hallituspalkkioista ja hallituskokoonpanoista, kun Mandatumin asiantuntijat kävivät läpi kevään yhtiökokousten perusteella tehdyn analyysin tuloksia.
Tarja Tyni kertoi hallituspalkkioiden kehityksestä. Viimeisen 10 vuoden aikana suurten yhtiöiden hallituspalkkiot ovat nousseet noin kolme prosenttia, kun taas puheenjohtajien palkkiot ovat vastaavana aikana nousseet noin 10 prosenttia. Pienemmissä yhtiöissä palkkioiden kasvu on ollut tasaisempaa.
Yhtiön kokoluokka vaikuttaa merkittävästi hallituspalkkioiden suuruuteen. Mitä pienempi yhtiö, sitä pienempiä ovat myös palkkiot. Suuremmissa yhtiöissä myös palkkiot ovat suurempia, mutta niissä on myös enemmän hajontaa.
Marju Simpanen kävi läpi analyysiä hallituskokoonpanoista. Naisten osuus suurimpien yhtiöiden hallitusjäsenistä näyttää vakiintuneen noin 34 prosenttiin. Ulkomaalaisten hallitusjäsenten osuus oli 36 prosenttia. Keskisuurissa yhtiöissä naisten osuus (33 %) on kasvanut tasaisesti ja on jo lähellä suurten yhtiöiden tasoa. Ulkomaalaisia jäseniä on keskisuurissa yhtiöissä selvästi suuria vähemmän, 22 prosenttia. Pienissä yhtiöissä naisten osuus hallitusjäsenistä oli 26 prosenttia ja ulkomaalaisten jäsenten osuus ainoastaan 5 prosenttia.
Kommenttipuheenvuoron piti DIFin yhteisöjäsenen Solidiumin sijoitusjohtaja Petter Söderström. Solidiumin salkkuyhtiöissä suositaan hallituspalkkioiden vuosittaisia indeksikorostuksia, jotta vältytään tarpeelta tehdä isoja kertakorotuksia. Puheenjohtajan palkkio pyritään pitämään vähintään kaksinkertaisena jäsenen palkkioon verrattuna.
Söderströmin mukaan hallituksiin haetaan ennen kaikkea toimialaosaamista ja yleistä liikkeenjohdon osaamista. Hallituksen ei ole tarkoitus olla johtoryhmän kopio. Vastuullisuusosaamista tulisi löytyä hallituksesta laajasti, sen sijaan, että se olisi yhden asiantuntijan harteilla.
Tilaisuuden esitysmateriaali on DIFin jäsenten ladattavissa ohessa (edellyttää kirjautumisen).