DIFFuture-ohjelmassa keskusteltiin yrityskaupoista

DIFFuture-ohjelman osallistujat kokoontuivat 17.4.2024 kuulemaan ja keskustelemaan hallituksen merkityksestä ja roolista yrityskauppatilanteissa. Lisäksi ryhmätyöharjoituksessa pohdittiin hallitusammattilaisen profiilin rakentamista. Vuorovaikutteisen tilaisuuden järjesti Mercuri Urval.

Mercuri Urvalin Sanna Kröger toivotti osallistujat tervetulleiksi, jonka jälkeen TeSin kasvu- ja teollisten sijoitusten johtaja Jussi Hattula puhui yrityskaupoista, niiden onnistumisen avaimista ja kompastuskivistä.

Yrityskauppoja tehdään eri syistä. Tavoitteena voi olla ostaa esimerkiksi osaamista, immateriaalioikeuksia tai asiakkaita. Yrityksen kasvustrategia voi perustua yritysostoille. Myös pääomasijoittajan mukaantulo ja irtautuminen ovat yrityskauppoja. Aloite yrityskaupalle voi lähteä johdosta, hallituksesta tai omistajilta. Omistajan tuki yrityskaupalle on kuitenkin aivan keskeinen asia.

Yrityskaupat epäonnistuvat usein. Jopa 60 prosentissa yrityskaupoista arvoa tuhoutuu. Ostokohteet nähdään usein liian positiivisessa valossa. Epäonnistumisen taustalla on yleensä yrityskulttuurien yhteensopimattomuus.

Kulttuurien yhteentörmäystä voi ennaltaehkäistä perusteellisella integraatiosuunnittelulla, ottamalla huomioon DD-selvityksen havainnot ja visioimalla integroituneen yrityksen tulevaisuuskuvaa. Yrityskaupan onnistumista tukee myös ulkopuolinen neuvonantaja, joka johtaa hallinnoi prosessia vapauttaen johdon aikaa. Neuvonantajan merkitys korostuu etenkin silloin, kun kaupan osapuolilla ei ole kokemusta transaktioista.

Jussi Hattula

Kaikkien osapuolten on syytä ymmärtää, miksi yrityskauppa tehdään ja mitä sillä tavoitellaan. Tämä on syytä tehdä selväksi myös henkilöstölle. Avainhenkilöiden menettäminen on yrityskauppatilanteessa tavallista. Onkin tärkeää selvittää avainhenkilöiden motivaatiotekijät ja odotukset.

Lopuksi osallistujat keskustelivat pienryhmissä oman osaamisen tunnistamisesta ja hallitusammattilaisen profiilin rakentamisesta viiden eri persoonatyypin pohjalta: toimitusjohtajakuiskaaja, asiakkaan ääni, toimialaosaaja, liiketoimintafunktioasiantuntija ja talousosaaja.

 

Ensin kuunneltiin asiantuntijoiden puheenvuoroja.

 

Lopuksi keskusteltiin omasta osaamisesta ja hallitusprofiilin rakentamisesta.