Vastuullisuus liiketoiminnan ajurina ja hallituksen agendalla

Hallitus ja vastuullisuus -teeman käsittely jatkui vilkkaana keskiviikkona 11.11.2020 DIFin ja asiantuntijakumppani PwC:n järjestämässä aamiaisseminaarissa. Vastuullisuus liiketoiminnan ajurina ja hallituksen agendalla -tilaisuus järjestettiin hybridiwebinaarina, johon osallistui etänä 60 DIFin jäsentä ja paikan päällä parikymmentä. PwC:n toimitusjohtaja Mikko Nieminen lausui tilaisuuden tervetuliaissanat ja PwC:n yritysvastuujohtaja Sirpa Juutinen alusti tilaisuuden aihetta painottaen monipuolisen vastuullisuustyön olevan pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja moniulotteista.

Keskon pääjohtaja Mikko Helander esitteli vastuullisuusasioita kaupan alan näkökulmasta. K-ryhmän erilaiset vastuullisuusvirstanpylväät (muun muassa energiaopas, ympäristöpolitiikka ja ympäristökauppamalli) ovat olleet osa konsernin toimintaa jo 1970-luvulta lähtien. Helander kartoitti myös K-ryhmän tulevaisuuden suunnitelmia, joissa aluksi lisätään uusiutuvan energian käyttöä ja hiilineutraalia logistiikkaa. Päätavoitteena on päästötön K-konserni vuonna 2030. Läpinäkyvyydellä on keskeinen rooli vastuullisessa toiminnassa ja Helander esitteli erilaisia tuoteryhmäkohtaisia linjauksia, joilla varmistetaan myös sosiaalisen vastuun toteutuminen. Hankintakanavien pitäminen avoimina kannustaa muitakin nostamaan vastuullisuustavoitteitaan, mikä tervehdyttää samalla kilpailua. Ulkomaisten tavarantoimittajien vastuullisen toiminnan tukemisen ohella Helander korosti lähiruoan suosimisen vähentävän päästöjä sekä olevan osa myös sosiaalista vastuuta.

Yleisö sai esittää kysymyksiä ja kommentteja paikan päällä ja myös chatin kautta. Sosiaalisen vastuun korostaminen nähtiin tärkeänä sekä vastuullisuutta edistävien tuotteiden kysynnän kasvu nousi voimakkaasti esiin.

Teollisuusalan vastuullisuusnäkökulmista ja -teoista puhui Metsä Groupin ilmasto- ja kiertotalousjohtaja Riikka Joukio. Hän myös peräänkuulutti kestävän kasvun strategiaa ja uusiutuvan energian käyttöä sekä esitteli erilaisia innovaatioita ja ilmastopositiivisen arvoketjun. Kestävä kehitys on osana kaikkien tekemistä, mitä Joukio havainnollisti näyttämällä yrityksen hallituksen ja muiden kärkitoimijoiden vastuualueet. Joukio ei katso sääntelyn parantavan asiaa, vaan näki sidosryhmien kasvavien vaatimusten vaikuttavan enemmän.

Sirpa Juutinen jatkoi keskustelua Joukion kanssa muun muassa taksonomian merkeissä ja he vastasivat samalla yleisön esittämiin kysymyksiin. DIFin jäsenen kommenttipuheenvuoron esitti Exel Composites Oyj:n toimitusjohtaja Riku Kytömäki. Hän korosti yritysvastuun osa-alueina muun muassa takavuosien sääntelyn vaikutusta, sidosryhmien huomiointia, sosiaalista vastuuta, turvallista työympäristöä ja energiaratkaisuja. Tavarantoimittajien ja alihankkijoiden tunteminen sekä koko arvoketjun läpikäynti on tärkeää. Sosiaalinen media nostaa rimaa koko ajan, minkä myötä myös läpinäkyvyys lisääntyy. Kytömäki muistutti myös kiertotalouden ja uusiotuotteiden merkityksestä. Samalla hän kertoi yrityksensä tavoittelevan oma-aloitteisesti uusia standardeja ja käytäntöjä, joilla kasvattaa kilpailuetua.

Lopputervehdyksen ja -kiitokset lausui tuttuun tapaan DIFin pääsihteeri Leena Linnainmaa, joka muistutti, ettei voittoa maksimoimalla useinkaan saavuteta parasta, saati voitokkainta lopputulosta.

 

Tilaisuuden videotallenne ja esitysmateriaali löytyvät DIFin jäsensivujen Videotallenteet-sivulta (vaatii kirjautumisen). Esitysmateriaali on saatavilla kirjautuneille käyttäjille myös tämän artikkelin lopusta.